Viime viikko mennä hurahti, alkuviikko töihin liittyen reissussa Lohjalla ja sitten viikonloppuna tottisseminaarissa hallilla istuen... Koirat oli Lohjan reissulla mukana ja käyttäytyivät asiallisesti, tai no, niin asiallisesti kun nuo nyt osaa käyttäytyä...  Viikonloppu majailtiinkin sitten Nätkillä, joten montaa yötä ei kotona tullut vietettyä. Treenaaminen jäi ihan olemattomiin. Torstaina olin niin väsynyt etten jaksanut mennä treeneihin ja sunnuntainakaan ei koirat päässeet hallille vaikka itse siellä koko viikonlopun notkuinkin.

Tottisseminaaria oli vetämässä Johanna Nivala ja vaikka kutakuinkin kaikki paikallaolijat minua lukuunottamatta oli pk-immeisiä ja periaatteessa koulutus oli suunnattu heille niin kyllä siellä vaan tuli niiiiin paljon hyvää asiaa ylipäänsä kouluttamiseen liittyen, jotta Voi Pojat, hetken joutuu taas montaa asiaa sulattelemaan ja kova into tuli saada lisätietoa esim. vieteistä, niiden käyttämisestä, palkkaamisesta jne jne.... Tuli sellanen olo, että agilityssa keskitytään välillä aivan liikaa siihen tekniseen lajiharjoittelemiseen, joka tottakai on tärkeää, mutta osaako ohjaajat oikeasti palkata koiraansa oikein tai voisko sitä tehdä vielä paremmin??! Agilitynalkeiskurssin rinnalla pitäisi olla pakollisena joku motivointi-palkkaus-näin luet koiraasi-kurssi....

Jep, sellasta paatosta tälläkertaa näin loma-maanantain kunniaksi... Nyt aamulenkille ja päivällä Elmo pääsee tokotreeniin ja täytynee Ulpun kanssa kehitellä kotona jotain pientä...

Tässä vielä kaks tähystelijää viikonlopulta: